Häpeän Univormu

Univormun suojissa typeryyksien laadulla ei ole väliä; ne voidaan aina selittää ison kokonaiskuvan osana. Häpeän univormu antaa mahdollisuuden huutaa äänensä käheäksi sellaisessakin porukassa, jonka kanssa ei olisi missään muussa tilanteessa minkäänlaisissa tekemisissä. Kenties siinä onkin syy sille, miksi tiettyjen joukko-osastojen toiminta, tiettyjen poliittisten puolueiden äärimmäinen toiminta, tiettyjen ajattelumallien kovin ydin ollaan useimmiten joko hieman tahallaan tai vahingossa leimattu jonkun tietyn merkin alaisuuteen – tai syy, jonka vuoksi samaa henkistä tai aktuaalista univormua käyttävät ryhmät varsin usein toimivat vastoin yleisesti hyväksyttyjä moraalisääntöjä ja eettisiä ohjeistuksia. Häpeän univormu antaa mahdollisuuden myös määritellä ennalta sellaisia tekijöitä, joiden kautta toiminta – muuttuessaan yhä enemmän käsittämättömäksi, toisia ihmisiä alistavaksi ja uhkaavaksi, mutta samaan aikaan myös yleisiä moraalisääntöjä halveksuvaksi – jotka tarjoavat maskin tekijälle, anonymiteetin toiminnalle ja oikeutuksen mille tahansa häpeän univormun suojassa toimivalle ryhmälle.

Määrällisesti ajateltuna häpeä saa muodon ”syyllinen – syytön” tai ”oikea – väärä”. Mikään muu ei merkitse mitään. Elämästä tulee näiden kahden ääripään väliin unohtunutta välivaihetta. Miksi tämä on määrällisesti ajateltuna näin – eikä esimerkiksi laadullisesti? Koska tietty määrä syyllisyyttä, eri mielisyyttä, oikeaa ajatteluntapaa vahvistaa muodon sille ajattelulle, jonka tiimoilta kunkin paikka isossa kokonaiskuvassa valkenee. Yksilö itsessään menettää merkityksensä. Hänestä tulee mukautunut olento, jonka oppi ollaan haettu lapsuusvuosien kiikkerästi keinuvasta laivasta; vanhempien arvomaailman kautta. Uuden oppiminen on vaarallista, koska se rikkoo perhekäsityksen syvimmän merkityksen, suvun kunnian ja koska se tahraa yhteisen arvon ulkoisen tunnusmerkin; häpeän univormun, jota jokainen ”tähän ryhmään kuuluva” kantaa kunnialla, osoituksena siitä, että on valmis kantamaan vastuun myös kaikesta muusta, mitä univormua kantava ryhmä edustaa.

Jokainen uusi oppi – doktriini on uusi kalteri siinä vankilassa, jonka suojista häpeän univormuun pukeutuneet maailman menoa. Se on turvallinen paikka, mutta samalla se on paikka jonka vankina useimmiten myös omasta halustaan, pelostaan tai uskomuksistaan johtuen ollaan. Ja miksipä ei oltaisi. Sen suojista on hyvä olla tosissaan. Sen suojista on hyvä olla oikeassa. Se suojissa voi löytää totuuksia, joista tulee totuuksia – vaikka ne eivät sitä missään muualla olisikaan totuuksia. Riittää kun vain löytää ne, uskoo ne todeksi, löytää oman ryhmän kanssa niistä samanmielisiä ajatuksia, uskomuksia ja kokemuksia.

Tämä tapa ajatella, kokea, haluta, pelätä tai uskoa ei tietenkään synny täysin tyhjästä. On täytynyt tapahtua jotain hyvin oleellista, joka on vaikuttanut tällaisen tarpeen syntyyn. Se jokin hyvin oleellinen tekijä on useimmiten tarve saada kokea se sisäinen täydentymisen tunne. Olotila, että minä merkitsen jotain. Kokemus, että minä en ole henkisesti, fyysisesti, psyykkisesti tai sosiaalisesti täysi hylkiö. Ei pidä unohtaa, että pohjimmiltamme me olemme kaikki huomionkipeitä, rakkautta janoavia ja oman erityislaatuisuutemme huomioimista odottavia olentoja. Kun me sitten saavutamme tunteen siitä, että meidät huomataan, ja joku aidosti on välittävinään siitä mitä meillä on sanottavana – me heittäydymme tällaiseen toimintaan kaikella osaamisellamme, kaikella intohimollamme ja kaikella sillä, mikä on kietoutunut syvälle sisimpäämme, häpeän univormun suojiin. Sen univormun, jota olemme kantaneet yllämme lapsuusvuosistamme lähtien, arvomerkkeineen, tunnuslaattoineen ja symboleineen päivineen. Sen suojissa me olemme oppineet uudelleen elämään sitä ikikaista nisäkkäiden elämän roolia jossa oma kokemuksemme asioiden oikeasta laidasta – sekoittuu muiden tunteiden kautta opittuun elämisen tapaan, ja siitä saatuihin hyötyihin.

Advertisements