Posted on Jätä kommentti

Psykologia – Kehityspsykologia – Varhaislapsuus.

Ihmisen kehitys alkaa jo ennen ihmislapsen syntymää ja jatkuu aina siihen asti, kunnes ihminen kuolee. Kehityspsykologian näkökulmasta koko elämänkaarta voidaan tarkastella yhtenä psykologian osa-alueena. Kehitys yksilön kohdalla jatkuu läpi elämän joustavana, mukautuvana ja luoden sekä mahdollisuuksia, että uusia suuntaviivoja niin yksilön itsensä, kuin hänen kanssaan matkaavien muiden yksilöiden elämässä. Tähän  itsessään vaikuttaa yhtälailla perimä kuin myös ympäristö. Tämän lisäksi ihmisen psykologinen kehitys on dynaamista.

cof

Osa taidoista ja kyvyistä lisääntyy läpi elämän, vaihtaen ajoittain sekä muotoaan, että käyttöastettaan ja osa taidoista sekä kyvyistä vähenee ajan kuluessa ja toisinaan saattaa jopa menettää osaamistasollaan  yksilölle  kokonaan merkityksensä.

Mikäli ihmistä aivan elämänsä alkupäivinä voitaisiin verrata johonkin, olisi hän mahdollisesti pieni puun alku, jonka hennot juuret hädin tuskin ovat maaperään takertuneet ja jonka hento varsi sykkii kaikessa hentoisuudessaan täyttä elämää – kaikkien mahdollisuuksien alkutaivalta. Kenties tuo hento maan yläpuolella kohti Aurinkoa kurottava varsi on se sisin, ydin kaikelle sille, mistä hän ponnistaa aidoimmat osaamisensa vahvan rungon kautta – myöhemmin elämässään alati tukevampina ja vehreämpinä oksina. Ja kenties juuret maan alla piilossa ovatkin se peritty tarina, ymmärrys, tajunta ja alitajunta, joka ohjaa hänen valintojaan kohti hedelmiä, marjoja tai niitä kauniita, näyttäviä kukkia, josta hänet pintapuolisesti myöhemmin tunnetaan. Ja kenties elämänsä loppuvaiheessa, vahvan rungon jo likimain kelotuttua hänestä voidaankin todeta, että hän ei ole vain vanha, arvokas puu – vaan kaikkien elämiensä ikä – ja aikakausien ikäinen, elämässään valmiiksi tullut ihminen.     

Sikiövaiheessa aivoille on kehittynyt tietty perusmuoto. Sikiö nielee ja kääntelee myös päätään. Tämä itsessään on harjoitusta siihen maailmaan, johon vastasyntynyt lopulta, äidin suomasta turvasta ja lämmöstä osaksi otetaan. Nieleminen tarkoittaa tarvetta äidin rinnalle, alkuravinnon lähteelle. Osaksi maailmankaikkeutta elävänä itsenäisenä olentona. Tämä on tärkeä taito vastasyntyneelle ja tästä kaikki lähtee ensimmäisen itkun jälkeen kohti kaikkia uusia asioita pienen maailmankulkijan matkalla. Aivojen eri osa-alueet kehittyvät eri tahtia. Hermoverkot kehittyvät hitaasti. Aivojen poimuuntuminen alkaa vasta noin 7 – 9 raskauskuukauden aikana, kun taas aivojen sähköinen toiminta on havaittavissa jo neljännen raskauskuukauden aikana.

Vastasyntynyt on kaikin puolin aktiivinen toimija. Vaikka tässä vaiheessa aivan elämän alkutaipaleella ollaankin, on vastasyntyneellä jo monenlaisia taitoja. Hänen aistinsa ovat melko hyvin kehittyneet; Hän osaa jo kohdistaa katseensa valoon, aistia perusmaut, seurata liikkuvaa kohdetta ja haistaa muun muassa oman äitinsä maidon tuoksun. Tämän lisäksi hänen tuntoaistinsa on herkkä, mutta esimerkiksi kuuloaisti on heikko.

Tässä vaiheessa vastasyntyneen motorista toimintaa hallitsevat kaikin puolin refleksiset liikkeet. Myös liikehdintä itsessään on kokonaisvaltaista ja varsin karkeaa; päätä osataan kyllä kääntää ja kääntyä vatsalleen – ja hetkeä myöhemmin myös takaisin selälleen. Psyykeen puolella vauvassa viriää tarve vuorovaikutukseen, eli vastavuoroisuuteen. Tuntemukset ovat kokonaisvaltaisia sekä vahvasti tunnevetoisia.  Vastavuoroisuus on tärkeässä asemassa maailmaan luodussa kontaktissa; vanhemman/kasvattajan katse, kasvojen muoto ja olemassa oleminen ovat tärkeimpiä asioita vastasyntyneen elämässä. Vauva suuntautuukin ensimmäisten elinviikkojensa aikana aktiivisesti, joskin kenties tiedostamattaan vanhemman ääneen ja kasvoihin. Myös valoisuuden vaihteluun reagoidaan, matkitaan parhaansa mukaan niitä ilmeitä, joita vanhemmat tuottavat vaikka näkökyky ei kovin kauas kannakaan (20 – 50cm päähän) – kiinnostavat ihmiskasvot vauvaa yhä enemmän. Tuntemukset itsessään ovat sisäiseen maailmankuvaan liittyviä; nälkä, mahdollinen kipu ja jano hallitsevat maailmaa. Rutiinit alkavat tuottaa tottumusta. Vauva myös huomaa, mikäli hänestä huolehtiva taho vaihtuu.

Photo By, Anne Koski. Kaikki oikeudet pidätetään.

Varsinainen katsekontakti luodaan kuitenkin vasta seuraavassa vaiheessa. Katsekontaktiin liitetään myös ensimmäinen kujerteleva keskustelu huolehtivan tahon kanssa. Tämän lisäksi myös muita tuttuja tunnistetaan – ja kaikki nämä tutut pääsevät osaksi maailman valloittavinta hymyä. Myös tunneskaala ottaa ensimmäiset harppaukset kohti tunteiden huomioimista. Tämä on myös lähtölaukaus kiintymyssuhteet kehittymiselle. Kiintymyssuhteen peruskysymyksiä onkin; voiko näihin ihmisiin luottaa, ovatko ihmiset luotettavia?(Myös temperamenttipiirteet alkavat vähitellen näyttäytyä. Temperamentin perusta on osittain perinnöllinen, ja siihen vaikuttavat myös hermostolliset erot, ympäristö ja ikä. Temperamentin kehityksen nimissä olisi tärkeää, että vauvan temperamentti tunnistetaan ja tuetaan vauvan ympäristöä huomioitaessa.)  Näihin aikoihin vauvalle tulee myös useimmiten tutuksi ruokailun, levon, kuivittamisen/vaipanvaihdon ja kylvyssä käynnin/peseytymisen arkiset tavat. Kun äiti avaa paitaansa niin se tarkoittaa imettämistä, tai kun isä tulee huoneeseen tuttipullon kanssa, itku lakkaa. Tämä on osoitus siitä, että alkeellinen muisti on käynnistynyt. Turvallinen symbioosi luo pohjaa tasapainoiselle kehitykselle.  Tässä kohtaa, ikään kuin varkain, myös ajantaju sekä tunne omasta olemassaolosta saa siivet. Oma ääni saattaa pelottaa ja samalla nälkä tuntuu maailman kauheimmalta asialta. Heräämiseen liittyvät tietyt toiminnot saattavat tuntua hieman kurjalta kun mennään ensiksi lämpimään veteen ja sitten kohdataan karhea pyyhe ja muistutus kylmästä maailmasta kostealla iholla, jonka jälkeen päästään taas lohduttautumaan äidin rinnalle tai isän syliin imemään tuttipulloa – kun mieltä oikein kunnolla osoitetaan. Oikeastaanhan tämä toimii useimmiten, vanhempien siihen kyetessä – melkein niin kuin automaatti.  

Tämä myös omalta osaltaan muistuttaa kenties ensimmäistä kertaa lapselle oman aktiivisuuden vaikutuksesta siihen, miten maailma vastaa lapsen olemassa olemiseen ja eläytymiseen siinä ajanjaksossa, jossa vauva on.  Vähitellen myös oma vartalo saa ensimmäisen merkityksen, kun helistin heiluu kädessä, tai kun pieni jalka heilauttaa maailman katossa pyörivää palloa. Liikkuminen on edelleenkin motorisesti karkeaa, mutta heilauttamalla koko maallista alustaansa saattaa onnistumisiakin tulla. Opitaan istumaan, pitelemään käsissä erikokoisia, erimuotoisia ja eri painoisia esineitä ja vauvasta alkaa vähitellen kehittyä tavoitteellinen olento joka toimii kenties vielä tiedostamattaan täysin tarkoitushakuisesti, pyrkimyksenään vaikuttaa muutenkin kuin huutamalla, itkemällä tai mieltään osoittamalla maailmankaikkeuden tapahtumiin. Maailmankaikkeuden tapahtumia lähestytään ovelasti, joskin varsin näkyvästi – aluksi ryömimällä, ja sitten konttaamalla. Ensimmäinen hymynkare annetaan myös yleensä ensimmäisten kuuden elin viikon aikana vanhemmille.  Toki ääntäkin asioista pitämällä saadaan vanhempiin vauhtia, mutta vanhemmat eivät kenties enää toimi riittävän aktiivisesti. On siis todella lähdettävä liikkeelle; tehtävä asioita oman mielen mukaan. Ennen tätä havainnoidaan kuitenkin, että nyrkit ovatkin nippu sormia ja jostain maailmaa havainnoivien silmien suunnalta saadaan muodostettua mitä erilaisempia ääniä. Myös kokemus tarpeista huolehtivaan tahoon ollaan luotu ikään kuin sulautuvana yhteenkuuluvuuden tunteena.

Osa kehityksen mukana kulkevista, opituista taidoista on kasautuvaa. Kasautuvilla tiedoilla ja taidoilla tarkoitetaan sellaisia käsitteitä olemassaoloa kohtaan suunnatusta ajattelusta, jotka sulautuvat osaksi yksilön jo olemassa olevaa ajatusten ja kehityksen mallia. Kehitys on myös vaiheittaista, eli aiemmin opitut taidot ovat uusien opittavien asioiden kannalta ponnistusalustoja seuraavan taidon tai tiedon käsittelyn aloittamiselle ja lopulta sille, että tämä uusi taito tai tieto otetaan käyttöön. Varhaislapsuuden aikaiselle kehitykselle merkityksellisiä tekijöitä ovat ne muutosaiheet, joihin lapsella on tietynlainen suhde. Tällaisia ovat ensisijaisesti vanhempien, perheenjäsenten, päivähoitopaikan ja sukulaisten luoman turvallisuuden tunteen aiheuttama kokemus. Kääntyminen vatsalleen tapahtuu tarpeesta, mutta myös pyrkimyksestä liikkua tässä kummallisessa maailmassa, johon vauva äitinsä lämpimästä kohdusta ollaan kaikkea kokeilemaan otettu.

Selällään liikkuminen ei juuri onnistu, vaikka helistin kuinka heiluisi osana omaa toimintaa ja vaikka kuinka jo tässä vaiheessa helistimellä joka toisella kerralla ylettyisikin lyömään maailman kattoon kiinnitettyä soittopalloa tai parhaassa tapauksessa potkaisemaan sitä! Selällään makoilu saa siis yksinkertaisesti riittää.

Kun liikkeelle lähdetään niin silloin koko maailma aukeaa. On tullut aika ryhtyä omaksi itsekseen. Tämä vaihe ei kuitenkaan toteudu kovin sulavasti, sillä ensimmäiseksi pitää uskaltaa irrottautua turvallisista kuvioista – ja tätä silmällä pitäen kehittynyt ”minä olen minä” tai oikeammin ”minä olen keho” ajatus alkaa kantamaan pienen pientä hedelmää. Yhtäkkiä ollaankin tilanteessa jossa minun fysiikkani onkin ”alkeellisesti ymmärrettynä” erillinen yksikkö.

Tämä kehitys saattaa tapahtua esimerkiksi niin, että tuttu ja turvallinen rinta – tai tuttipulloruokkija kieltää jotain oleellisesti merkityksellistä pienen vauvan elämässä; kuten vaikkapa koirankikkareen suuhun laittamisen, tulikuumaan astiaan koskemisen, jääpuikon nuolemisen tai jotain muuta vastaavaa.

”Minä itse en ajatellut noin” – saattaa hyvinkin olla se ensisijainen tulkinta jonkin asian tekemisestä. Kuin salama kirkkaalta taivaalta minua komenteleekin se sama taho, joka on tähän asti huolehtinut minun tarpeistani. ”Minäpä liikun hieman kauemmas” – ajatus nostaa päätään, kunnes epäusko turvallisuutta kohtaan käy liian suureksi ja on pakko palata tankkaamaan ihanaa turvallisuutta äidin tai isän sylistä. Lapsi myös poimii esineitä etusormen ja peukalon avulla.

Ensimmäiset askeleet kahdella jalalla tukea käyttäen saatetaan ottaa. Lapsi myös poimii esineitä etusormen ja peukalon avulla. Tällöin maailma aukeaa pienelle valloittajalleen huomattavasti suurempana paikkana, kuin mitä hän oli edes uskaltanut ajatella!

Ja mikäs sen parempaa; lopulta pieni maailmanvaltaaja käy vain koskettamassa huolehtijaansa aina silloin tällöin, kun ajatus, tunne, luotto siihen, että huolehtija on huolehtimassa lapsesta hetkellisesti katoaa, tai kun mielikuva äidistä menee mielestä tai sielusta jonnekin pois.

Näissä tilanteissa vallitsevat vuorovaikutussuhteet ja niiden kautta muodostunut perusturvallisuuden vakautuminen mahdollistavat uusien asioiden, kokemusten kohtaamisen, oppimiskokemuksen ja yhä kauemmas perusturvallisuuden tarjoajasta suuntautuvat tutkimusretket ympäristön luokse. Omalta osaltaan tämä mahdollistaa sosiaalisen todellisuuden ja tunnekokemusten kautta tapahtuvan oppimisen. Toisaalta tämä mahdollistaa myös kriittisten kausien myötä syntyneiden, ilman virikkeitä tapahtuvien kokemusten myötä jääneiden taitojen saavuttamattomuuden.

Kehitykseen vaikuttavat myös monet muut tekijät – kuten perimä, historiallinen aika, kulttuuriset asenteet, arvot, uskonto, yksilöiden ja yhteisön tekemät valinnat, mutta myös elinolosuhteisiin mahdollisesti vaikuttavat taloudelliset seikat.  

Tässä kehityksen vaiheessa pieni maailmanvaltaaja myös tarkkailee vanhempiensa reaktioita toimintaansa. Vanhempien reaktiot tietyissä tilanteissa alkavat vähitellen viestimään, miten asioihin pitää suhtautua. Kannattaako esimerkiksi etäisyyttä vanhempiin ottaa vaiko eikö.

Paljon on myös vanhempien kontolla; kannustaako vanhempien toiminta lasta vai kokeeko lapsi mitätöintiä tekemistensä suhteen. Syntyy myös käsitys siitä mitä ja ketkä ovat vieraita ja siitä, että maailma ei yksinkertaisesti katoa vaikka sitä ei nyt juuri sillä hetkellä olisikaan havainnoimassa. Tätä kutsutaan myös nimellä esinepysyvyys.

Varhaislapsuuden mielestäni mielenkiintoisin vaihe alkaa viimeisenä. Sanojen maailma avaa kokonaan uuden saarekkeen, kun juuri olemattomuudesta tai solutasolta, miljardien vuosien ajan kehittyneestä tähtipölystä kohti itsensä peilistä tunnistavaa olentoa ottaa ensimmäisen merkittävän askeleensa.

Sanojen symbolinen maailma aukeaa. Tässä vaiheessa kehitystä vielä muutama vuosi sitten äidin kohdussa lapsivettä nielleestä sikiöstä alkaa kehittymää kielen avulla yhteyttä ympäristöönsä pitävä olento. Nyt koetaan myös eroahdistusta, jota puretaan hieman ristiriitaisesti ajatellen sellaisilla keinoilla (huutamalla), jotka saavat useimmat vanhemmat toivomaan pientä hengähdystaukoa lapsiarjesta. Toisaalta – jos tätä vaihetta edeltäneessä vaiheessa haettiin irtiottoa ja eriytymistä vanhemmista, niin tässä vaiheessa pyritään uudelleen lähentymään. Riippuvuuden ja tarvitsevuuden ristiriidasta tulee käsin kosketeltavan voimakasta. Leikkitilanteet alkavat ottaa muodokseen vanhempia, useimmiten äitiä pakottavan muodon. Kieli, vaikkakin vasta hyvin alkuvauhdit ottaneena – on edelleenkin yksittäisiä sanoja. Toiminta saa äärettömän omintakeisia muotoja, joista heijastuu pienen maailmanvalloittajan kyky ajatella esineiden mitä mielenkiintoisempia ja moninaisempia käyttötarkoituksia; isin lippalakki muuttuu haaviksi, mehukannusta tulee saapas, autonrenkaasta tulee kattila ja kattilasta tulee autonrengas. Oma sukupuoli tunnistetaan ensi kertaa ja siirtymäobjekti eli rätti, pyyhe tai nalle saattaa toimia muistutuksena siitä, että koti on siellä jossain minua varten, vanhempineen kaikkineen.

Advertisements

Vastaa