Politiikkaa ja puhetta.

Nettomaksajista ja Nettosaajista.

Nettomaksaja: kansalainen, joka maksaa veroja enemmän kuin saa rahamääräisesti etuuksia ja julkisia palveluita (työssäkäyvät suurituloiset, joilla ei ole lapsia, ovat nettomaksajia).

Nettosaaja: kansalainen, joka maksaa veroja vähemmän kuin saa rahamääräisesti etuuksia ja julkisia palveluita (opiskelijat, työttömät ja pienituloiset ovat nettosaajia)

demokratia on taloutta ja turvallisuutta

Aihe, joka herättää hirmuisesti tunnelatausta ja erisortin närää kaikissa työnantajapuolen ihmisissä, sekä niissä jotka näissä työpaikoissa työskentelevät työntekijöinä, sekä niissä jotka syystä tai toisesta eivät ole työmarkkinoiden oravanpyörään mukaan lähteneet – on nettomaksajien ja nettosaajien ero.

On varsin tyypillistä tehdä jakoa näiden kahden välillä. Heikommin toimeentulevien, jopa keskiluokkaan kuuluvien kansalaisten osa tässä ajattelumallissa on nettosaajan osuus. Tämä tarkoittaa yhteiskunnallista varallisuuden mukaan tehtyä jakoa siitä, kuinka paljon työllä itsensä elättävä kansalainen maksaa veroina sitä osuutta, jonka yhteiskunnan pyörittäminen edellyttää tulla maksetuksi. Toisinsanoen – mitä vähemmän tienaat, sitä vähemmän otat vastuuta yhteiskunnan talouden rattaista ja ennenkaikkea siitä, että nuo rattaat pyörivät.

Keskustelua asian ympärillä pitää käydä ja ennenkaikkea – pitää voida käydä, myös tulevaisuudessa. Perustelu itsessään ei ole, eikä koskaan saa olla – että koska meillä on nettosaajia ja nettomaksajia, niin tämän pitää olla kiveenkirjoitettu tilanne.

Tosiasia on, että nettomaksajien ja nettosaajien välisen kuilun kaventamiseksi pitää nähdä vaivaa ja tehdä asioita, tai ongelma – joka kenties tänään ei ole ongelma, muuttuu todellakin ongelmaksi – ja sitten me kaikki kärsimme siitä, jostain sellaisesta – mitä meidän olisi pitänyt tehdä.

RISKIPELIÄ.

Ratkaisun löytäminen seuraa hallitsijan asennetta. Tämä on totuus myös puhuttaessa raha – ja talouspolitiikasta. Siinä missä hyvintoimeentulevan osapuolen ”alati kasvava” – menestys on uhattuna, tulevat he tekemään kaikkensa sen eteen, ettei mikään muuttuisi vielä huonommaksi. Tätä perustellaan usein ”yhteisen hyvän” tai ”kaikkien edun” tai ”kansallisten arvojen” mukaisella liturgialla.

On helppoa unohtaa, että kun vaaditaan esimerkiksi Suomen teollisuuden säilyttämistä ”Suomessa” silläkin uhalla, että meiltä loppuu hengitettävä ilma, tai koska rannikkokaupunkimme tullevat jäämään merenpinnan alle ilmastonmuutoksen seurauksien vuoksi – että vaihtoehtojakin on. Nämä vaihtoehdot ovat luonnollisestikin vaativia vaihtoehtoja. Pitää kehittää aivan eri lihaksia, kuin millä ollaan totuttu tulemaan toimeen. Nämä lihakset tai oikeastaan ”lihakset” sijaitsevat korviemme välissä ja vaativat kantajiltaan muutakin kuin ”lihasmuistia” toimiakseen. Puhun tietenkin aivotyöskentelystä.

Meidän tulevaisuutemme, kaupankäynnin, teknologian ja teollisuuden saralla on kahdella tapaa poikkeuksellinen; joko me todella lähdemme kehittämään ja kehittymään kansakuntana ja tekniikan saralla etulinjassa kulkevana jälkiteollisena yhteiskuntana tekniikkaa, tai sitten me päädymme kilpailemaan halpatuotantoa jo valmiiksi tarjoavien maiden kanssa halpatuotannon helmistä.

Viimeisimmän vaihtoehdon kanssa tilanne tulee vaikuttamaan niin, että halpatuotannon tuottajat kyllä menestyvät (myös suomessa) mutta palkat ja palveluiden laatu heikkenee. Tämä johtuu suoraan siitä, että halpatuotanto on halpaa tuottaa – halpojen kustannusten ja heikkolaatuisten tuotteiden kovan menekin vuoksi. Ja koska palkat tulevat putoamaan kilpailussa muiden halpatuotannon maiden kanssa, ei palkalla saada ostettua mitään muuta kuin halpaa ja heikkolaatuista (työntekijäkustannukset/materiaalikustannukset).

Tästä johtuen nettomaksajien tilanne pysyy kohtuullisena, ellei hyvänä – mutta rajallisesti. Seuraavaksi käsissämme on Taloudellinen stagnaatio tai taloudellinen pysähtyneisyys  eli yksinkertaisesti stagnaatio, joka tarkoittaa pitkä-aikaista jaksoa jolloin taloudellinen kasvu on hidasta. Taloudellinen kasvu mitataan tavallisesti BKT:n kasvun perusteella.

Tämä taas tulee johtamaan halpatuotannon määrälliseen lisääntymiseen ja markkinavarmojen ratkaisujen tekemiseen – mikä itsessään on perusteltua, mutta samaan aikaan kansantaloudelle todellista myrkkyä; tuotantoa ei uskalleta kehittää siellä, missä tuotantoa pitäisi kehittää, eli tuotekehityksen saralla – vaan pysytään pääasiassa varmassa massatuotannossa. Joka kylläkin tarjoaa voittoa omistajilleen – vaikkakin sitten ajassa mitattuna rajallisesti.

Lopputulos on, että kehitys muuttuu vähitellen markkinoiden perässä laahaavaksi, eikä edes etäisesti markkinoita luovaksi kehitykseksi.

Lopuksi

Tuotanto itsessään monisyinen juttu. Sen kanssa pitää voida laskelmoida, pitää voida luoda uutta, mutta myös säilyttää jotain vanhaa. Markkinatalouden näkökulmasta asiaa ei voida kuitenkaan ihan näin yksiselitteisesti. Meidän pitää uskaltaa hypätä ulos niistä malleista, joissa meillä on hyvä ja turvallinen olla. Pitää uskaltaa luoda uutta ja nähdä vanha sellaisena, josta voidaan jotain oppia. Vanhaan maailmaan ja vanhan maailman kultaisiin päiviin ei voida kuitenkaan takertua. Ne ovat osa menneisyyttämme ja tärkeää perinnettä matkalla tulevaisuuteen. Tulevaisuus itsessään ei kuitenkaan koskaan saavuta meitä, mikäli emme uskalla irroittaa niistä käytännön malleista, rajoista ja uskomuksista, joita olemme sitkeästi vaalineet. Jos Internet – ja internetissä tapahtuva markkinoiden uudelleen muovautuminen ovat osoitus tästä. Meidän on paljon parempi olla kehityksen, tekniikan ja teollisuuden uudessa eturintamassa – kuin siellä vanhassa maailmassa, jossa kaikki aiemmin oppimamme ja ymmärtämämme on syntynyt.

Mikäli me todella haluamme loistaa ja menestyä yhteiskuntana – on meidän päästettävä irti myös siitä uskosta, että on järkevää ja merkityksellistä vaalia nettomaksajien ja nettosaajien eroja. Se, että tämän päivän nettomaksajien asema on taloudellisesti turvattu – tämän päivän teknologian, teollisuuden ja innovaatioiden kautta ei saa olla Suomen suunta vain, koska halutaan pitää kiinni kynsin ja hampain tämän päivän teknologiasta ja teollisuudesta. Tulevaisuuden pitää olla kehitykseltään, arvoiltaan ja edistykseltään parempi meille kaikille, riippumatta siitä – kuulummeko nettomaksajien vaiko nettosaajien kansanryhmään.

Advertisements

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *