Posted on Jätä kommentti

Fobiat.

Niitä on monenlaisia. Niitä on yhtä paljon kuin on ihmisiä, joilla on omat kauhun kokemuksensa. Ne hallitsevat juuri niin monelta osin yhteiskuntaa, kuin on kansalaisia. Niiden vaikutus meihin on syntynyt jostain sellaisesta, mitä meille on tapahtunut, tai jostain sellaisesta mitä me muistamme tapahtuneen ja miltä se tuntui silloin joskus. Ne mahdollisesti edustavat perimmäistä tunnettamme siitä, miltä todellinen, henkeä uhkaava kauhun kokemus meistä tuntuu. Ne ovat fobioita.

Meillä kaikilla on elämässämme jotain sellaista, mitä me yritämme tavalla tai toisella vältellä aina mahdollisuuksien mukaan ja erityisesti silloin, kun se sopii parhaiten yhteen sen kanssa, että selviämme tilanteesta kuin tilanteesta ilman kosketuksiin joutumista tämän jonkin asian kanssa. Toisille tämä asia saattaa olla määrittämätöntä todellisuudessa esiintyvää asiaa, tilannetta, tunteen syntyä kohtaan koettua pelkoa, kauhua tai syvää ahdistusta tuottava kokemus, joillekin esimerkiksi paljon selkeämpi kauhun tai ahdistuksen tunne avoimia tiloja kohtaan.

Miksi?

Oleellista kuitenkin on se, että pelkoa ja kauhua synnyttää jokin tilanne nykyisyydessa, menneisyydessä tai tulevaisuudessa, jokin tapahtuma tai jonkin asian vääjäämätön kohtaaminen jossain vaiheessa elämää. Tämä kokemus ollaan ankkuroitu jostain kaukaa lapsuusvuosilta, menneisyydestä tähän päivään ja siitä tosiasiallinen mielenmuisto on pääasiassa tilanteen aiheuttama tunne, jota yritetään kaikin mahdollisin keinoin jatkossa välttää.

Tämä tekee fobioista yhtälailla hankalia kohdattavia, mutta myös kohtuullisen yksinkertaisesti lähestyttäviä mielenterveyden kupruja. Siinä missä ihminen mieltää esimerkiksi kauhua uimiseen, ei ensimmäinen ratkaisu luonnollisestikaan ole ihmisen altistaminen uimiselle, vaan sentti sentiltä tapahtuva kosketus veteen. Eihän voida olettaa, että muutos tapahtuisi leikkauksen omaisesti, vaan muutokselle pitää antaa tukea. Muutoksen ja hyväksynnän pitää tapahtua pienin askelin, loogisesti ja hyväksyvästi. Pelko koiria kohtaan ei voi ratketa viemällä pelkäävä ihminen isokokoisen, vihaisen vahtikoiran luokse, vaan lähtemällä liikkeelle hyvästä, rauhallisesta kokemuksesta, jonka ihminen voi yhdistää koiraan. Kenties pallon heittäminen koiralle koiran omistajan kanssa.

Miten?

Tärkeää on, että pelkäävä, kauhistunut ihminen saa itse sanottaa omia tunteitaan ja näistä tunteista puhutaan arvostavaan sävyyn. Voidaan pohtia esimerkiksi sitä, kuinka vähään pelkäävä ihminen on tyytyväinen lähestyttäessä ahdistuksen kohdetta ensimmäisten kolmen tapaamiskerran aikana. Ja entä tämän jälkeen. Mikä on vähintä, mihin pelkäävä ihminen tämän jälkeen olisi valmis.

On ajateltava niin, että fobia pahimmillaan on vuori, jota ihminen kiipeää ylöspäin. Välillä voimat loppuvat kesken, mutta paikalleen jääminen on vaarallisempaa kuin käden ulottaminen seuraavalle tasanteelle ja nouseminen tälle tasanteelle lepäämään. Yhtälailla voidaan ajatella, että fobia on pahimmillaan syvä ranta, jossa ihminen on uimassa. Vaikka voimat loppuisivatkin kesken, on metrin uiminen vastoin omaa jaksamista, paljon parempi vaihtoehto, kuin uimisen lopettaminen.

Ihminen, joka tukee ahdistusta, kauhua, pelkoja kokevaa toista ihmistä ei mielellään saisi olla painostava, vaan ymmärtävä ja niitä varsin pienien askeleiden ottamista tukeva kanssakulkija. Kauhu, ahdistus ja pelot joita ihminen kokee – ovat hänelle täyttä totta. Ne ovat matka kotiovelta autolle tai bussipysäkille. Sitä matkaa harvemmin voi hypätä yhdellä loikalla – vaan se pitää taittaa useamman yksittäisen askeleen keinoin.

Olen ammatiltani Ratkaisukeskeinen Terapeutti, Neuropsykiatrinen ohjaaja, Hyvinvointivalmentaja, Henkilöstömotivaattori, Psykiatrinen Sairaanhoitaja, Tukihenkilö ja Sosiaali – sekä terveyspalveluiden palvelutuotannon Case – työnohjaaja. Palveluitani mielenterveyden saralla ja hyvinvoinnin edistämiseksi, sekä työyhteisöjen case – työnohjauksen tiimoilta tarjoan osoitteessa www.mielenkarttapalvelut.fi

Advertisements

Vastaa