Nähtävillä, mutta piilossa.

Miten luonnehtia ongelmia ja niiden merkitystä arjessa selviytymiseen? Ongelmiin sinänsä törmäämme silloin, kun toista ihmistä, ajatteluamme, tapojamme, ihanteitamme, pyrkimyksiämme ja unelmiamme pitäisi kuvaillaa yleisluonteisesti niin, että emme joudu jatkuvasti korjaamaan omaa käsitystämme siitä, mitä nämä edellämainitut edustavat meille itsellemme.

Tehtäessä työtä tai vietettäessä aikaa toisten ihmisten parissa huomaamme usein tekevämme päätöksiä siitä minkälaisia nämä toiset ihmiset ovat sillä perusteella – minkälainen intuitio, tunne tai ennakkokäsitys meille on muodostunut siitä minkälaisiin tunteisiin olemme tottuneet tavatessamme vastaavanlaisia ihmisiä. Tämä on kuitenkin harhaa. Ihminen ei – mitä todennäköisemmin muista näiden tunnetilojen alkuperäistä tapahtumahorisonttia sellaisenaan – vaan sen kerran kun viimeksi tunsi samanlaisen tunteen, joka muistutti häntä alkuperäisestä tuntemuksesta. Sen sijaan omat pyrkimyksemme, oma motivaatiomme, omat mieltymyksemme ohjaavat meitä usein kohti sitä lopputulemaa, jonka sitten ikäänkuin heitämme osaksi (tai mahdollisesti jopa isoksi, kaiken kattavaksi kokonaisuudeksi) toisen ihmisen persoonallisuutta.

Ei ole myöskään täysin tavatonta, että koemme esimerkiksi puistatuksen, ärtymyksen tai ahdistuksen tunteita itsellemme vieraiden käytöstapojen parissa tai toisen, eri tavalla ajattelevan tai elävän ihmisen kohdatessamme. Myös tässä tilanteessa omat sisäiset mieltymyksemme sanelevat paljon sitä, millaisena toivoisimme – ja minkälaisena miellämme ”terveen”, hyvän, oikean tai virheettömän tavan olla ja elää.

Tämä saattaa toistua kerta toisensa jälkeen, riippumatta siitä, ovatko nämä kohtaamamme erilaisuuden piirteet mielestämme vahvuuksia tai heikkouksia.

Yllättävää kyllä – se mikä meissä itsessämme on mahdollista heikkoutta luonnehtivana piirteenä – jonka siis havaitsemme toisessa puistattaa meitä yhtälailla, kuin se mikä meissä itsessämme on sisäisesti vahvuutta luonnehtivana piirteenä.

Tämä on jatkuvaa soutamista ja huopaamista sen kanssa, että löytäisimme sen etäisen tyvenen hetken, jossa varmuus itsessään auttaa meitä hyväksymään näiden sisäsyntyisten piirteiden mekanismin – ainakin osittain, osaksi todellisuuttamme.

Kaikilla meistä – riippumatta sukupuolestamme, kulttuuristamme, etnisistä piirteistämme, seksuaalisuudestamme, iästämme tai mistä tahansa ulottuvuudestamme huolimatta, on tarve kokea itsemme arvostetuksi, rakastetuksi, hyväksytyksi ja huomatuksi. Ennenkuin tullaan tähän tilanteeseen – jossa koemme tarvetta olla jotain, tarvetta tulla joksikin, tarvetta kokea jotain, on meillä tyhjyyttä tai päämäärättömyyttä luonnehtiva kokemus/tunnetila, jota voisi kutsua myös ongelmaksi.

Ongelma sinänsä on tila, jossa me kulutamme voimavarojamme, turhaudumme, tuskailemme ja etsimme poispääsyä silloisesti tilanteestamme. Hieman kierosti ajatellen; ongelma itsessään on varsin voimmauttava kokemus, koska silloin kokeilemme sisäisten malliemme kestävyyttä, resilienssiä ja kykyä mukautua uusiin tilanteisiin.

Todellinen tarve ongelman takana paljastuu vasta, kun löydämme oman suuntamme sellaisessa mielekkäässä jatkumossa, joka tarjoaa meille sisäistä motivaatiota tyydyttäviä elementtejä.

Tämä voi olla jotain sellaista, missä koemme olevamme todella hyviä, tai mahdollisesti jotain sellaista, jonka saavuttamiseksi olemme joutuneet tekemään hirmuisen määrän työtä, hirmuisen määrän epäonnistumisia, hirmuisen määrän uusia ystävyyssuhteita, yksinäisyyttä, turhautumisia, mitä ikinä – mahdollisesti se on jotain sellaista, mitä olemme tehneet aina – mutta emme ole ymmärtäneet, että juuri sen kautta elämämme saa uudenlaisen merkityksen.

Sitä voisi mahdollisesti kutsua myös Zen – hetkeksi. Voimauttavaksi kokemukseksi siitä, että ”nyt minä onnistun!” tai, että ”tämä on tärkeää! Jatka tätä!”.

Kun tämä tarve ollaan saavutettu, alamme useimmiten tarkastelemaan historiaamme taaksepäin keinojen kautta. Ovatko käyttämämme keinot tuottaneet hedelmällisiä väyliä kulkea eteenpäin. Onko kulkemamme tie opettanut meille jotain. Mitä minä olet tehnyt päästäkseni tähän. Mitä olisin voinut tehdä toisin. Ovatko tavoittelemani asiat, tarpeet, tunteet todella sellaisia asioita, tarpeita, tunteita – joita minä itse olen halunnut vai ovatko ne jonkun muun vanavedessä kulkemiseksi syntyneitä.

Tässä vaiheessa me palaamme varsin tiiviisti tarpeen maailmaan. Me haastamme, mukautamme ja ennenkaikkea kokeilemme omia sisäisten malliemme ilmiasuja.

Kun tämä vaihe ollaan mukautettu riittävän kestäväksi, siirrymme käytännön tasolla tapahtuvaan eteenpäin menemiseen. Tässä vaiheessa aiempi siirtymämme ongelmallisiksi koetusta tavasta, tilanteesta, olomuodosta – muuttuu käytännön tasolla paranneltavaksi tavaksi toimia.

Advertisements