Posted on Jätä kommentti

Mielenkartta – Politiikka. Muutama lisäajatus ilmastonmuutoskeskustelusta.

Ollaanko kaikki kivet todellakin käännetty nyt ympäri?

Ollaanko tällä hetkellä tehty kaikki mitä voidaan tehdä? Onko todellisuus tosiaan kaikilta osin sellainen, että meidän pitää pudottaa useita satoja prosentteja kulutustamme, jotta ilmastonlämpeneminen saadaan todellakin pysäytettyä.

Mitä ollaan todella tehty ja kenen ehdoilla.

Hyviä kysymyksiä kaikki.

Parempia kysymyksiä ovat kuitenkin ne, jossa muutos teknologian ja teollisuuden saralla ahdetaan samaan kontekstiin muutoksen edellyttämien tosiseikkojen kanssa. Jos siis ajattelemme, että tällä hetkellä muutos vaatii useiden satojen prosenttien pudottamista hiilijalanjälkemme suhteen – seuraavien kymmenen vuoden aikana, niin miltä mahtaakaan tilanne näyttää esim. 20 vuoden, 40 vuoden tai 60 vuoden kuluttua?

Kuinka monella prosentilla pitäisi silloin saada hiilijalanjälkeä pienennettyä ja millä keinoin. Kuinka paljosta silloin pitää luopua ja mikä on tuon luopumisen hintalappu?

Huolestuttavinta tässä lienee se, että jo tänä päivänä ollaan nostettu esiin mahdollisuuksia ihmiskunnan jäsenten liiallisesta määrästä maapallollamme. Ja siitä millä keinoin tähän ”ongelmaan” oltaisiin lopulta puuttumassa. Tämä itsessään puhuu varsin kovalla volyymillä siitä, kuinka tiukasti asiaan vihkiytyneet fanaatikot pitävät kiinni yksipuolisesta oikeudestaan menestyä ohi yhteisen hyvinvoinnin – ohi ihmiskunnan ja eri eliölajien säilymisen.

Menemättä kuitenkaan tähän kovan politiikan timanttiakin kovempaan ytimeen – toivoisin valtakunnan johtohahmojen taholta keskustelua vaihtoehtoisista toimintatavoista.

Kenties voisi olla oleellisempaa kysyä, että ollaanko missään vaiheessa annettu todella ymmärtää – saati tuotu framille ajatusta, että teknologiaa haluttaisiin kehittää/uudelleenjalostaa sellaiseen suuntaan, jossa se ei söisi työpaikkoja teollisuudesta ja samaan aikaan vähentäisi aiheuttamiaan ilmastovaikutuksia. (toistaiseksi esimerkiksi digitalisaatiolla ollaan pyöritelty ajatusta vain siitä, että se tulee korvaamaan ihmiskätten jälkeä – ja sitä kautta muodostaa lisää yhteiskunnallisia ongelmia, joihin ratkaisuna on panostaa ns. vanhaan teollisuuteen/teknologiaan.).

Ja kyllä, tämä saattaa kuulostaa hieman haahuilulta, mutta trendit itsessään sanelevat markkinarakoa ja markkinoita niin vahvasti, että kun voittoa alkaa syntymään jostain sellaisesta ( ja ei – en minäkään tarkkaan tiedä mistä, mutta veikkaan sen olevan tulossa, koska nuoret eivät työllisty kuten pitäisi [teollisuuden ja teknologian saralla], nuoret eivät ole tyytyväisiä, naisten asema heikkenee lähes kaikkialla [ – vaikka naisten aseman pitäisikin koulutukseen verraten parantua] ja keinot joilla tilannetta voitaisiin parantaa alkavat olemaan tässä suhteessa likimain kaikkien käytössä.) mikä vaikuttaa laajalla alalla pientä markkinaa hallitseviin osapuoliin.

Varmastikin nämä toistaiseksi pienet, mitättömät osapuolet tulevat tulevaisuudessa muodostamaan ns. ison kokonaisuuden, joka mitä luultavammin on paljon suurempi kuin yksikään tämän hetkisistä trendeistä; mistä johtuen markkinat seuraavat vikisten perässä.

Se mitä uskon tapahtuvan on – että nuoret nousevat, nuorten ääni nousee, naisten asema paranee ja asiassa palataan takaisin jonkinlaiseen uudelleen määritettyyn pehmeiden arvojen ihanteisiin.

Joka taas itsessään ruokkii ja laajentaa alaa ymmärrykselle ja tietoisuuden kasvulle. Ja siinä taas samalla tutkimukselle, kehitykselle, korkeakoulutukselle ja uusille arvoille.

Tämä siis siinä tapauksessa, ellei digitalisaatiosta muodostu uutta natsisaksan polttouunimentaliteettia – jossa ne huonommin toimeentulevat ja systeemiä vastustavat tahot palavat osaksi muuta hiilipölyä maailmassamme.

Advertisements